Luitko jo edellisen osan?
Seuraavana yönä Tuuli nukkui huonosti. Hän näki unta välkkyvästä nalle-heijastimesta, katoavista polkupyöristä ja antiikkisista puulaatikoista. Kun herätyskello soi, Tuulista tuntui kuin silmissä olisi ollut hapankorpun murusia. Kuin unissakävelijä Tuuli suoritti aamutoimet ja ilmestyi koulun pihalle haukotellen.
– Huomenta, päivänsäde, Ayla naurahti ja tuuppasi Tuulia kylkeen.
– Käveletkö sä unissasi?
– No melkein, Tuuli naurahti.
– Tämä arvoitus alkaa jo viedä yöunet!
– No, siinä tapauksessa kannattaa heristää korvia. Kristan kellarista katosi taas viime yönä tavaraa.
– Eikä? Tuulista tuntui, että aivot heräsivät sekunnissa. Sydän alkoi jyskyttää.
– Joo. Krista on itse flunssassa kotona, mutta Anna kertoi. Siellä oli isännöitsijä tehnyt jotain korjaushommia illalla ja aamulla oli kadonnut koko työkalupakki. Siellä on puhelimet soineet aika tiiviisti, aikuiset vaativat vaihtamaan koko taloyhtiön lukot.
Tuuli rypisti otsaansa.
– Pitäisikö meidän puhua jollekulle näistä meidän epäilyksistä?
– Siis siitä, että koulun rastiradalta katosi rasti ja me nyt olemme ihan varmoja, että kyseessä on samat tyypit, kuului Patrikin ääni Tuulin selän takaa.
– Jotenkin tuntuu, että saattaisivat pitää meitä hiukkasen sekopäinä.
– Niin, eihän niillä välttämättä ole mitään tekemistä keskenään, Ayla sanoi otsaansa hieroen.
– Mutta noin muuten, Tuuli on oikeassa. Tässä menee yöunet.
Ville ja Anna tulivat pihan poikki heidän luokseen. Anna vilkaisi ympärilleen ennen kuin puhui.
– No, tämä on nyt sitten vain teidän korvillenne tarkoitettua, mutta taloyhtiössä on aika hiiltyneet tunnelmat. Aika moni on sitä mieltä, että varas on joku talon sisällä ja lukot pitäisi vaihtaa.
– Eikö kukaan puhunut siitä tuuletusikkunasta mitään, Tuuli kysyi.
– Olivat sitä mieltä, että olisi todennäköisempää, että varas on joku talon sisällä.
– No, siinä on tietysti yksi vaihtoehto saada se selville, Ville sanoi huolettomasti.
– Meidän pitää mennä vahtiin.
Tytöt ja Patrik tuijottivat hämmentyneinä Villeä.
– Vahtiin? Minne, Ayla ihmetteli ääneen.
– Kristan kellariin. Varkaudet ovat tapahtuneet yöaikaan, eikö niin? Siellä pitäisi vain istua yksi yö läpi, Ville totesi.
Hetken oli hiljaista. Kun koulun kello samassa pärähti soimaan, Patrik viittasi toisia tulemaan lähemmäksi.
– Meidän isä ja äiti on molemmat yövuorossa ensi yön. Eli minä olen messissä. Ja onhan tähän joku selvyys tultava. Minä menen istumaan sinne.
– Minä tulen myös, Tuuli sanoi ajattelematta asiaa sen pitemmälle.
– Ayla, jos sanon äidille, että olen teillä yötä, niin äiti ei tiedä että olen poissa.
– Onkohan tuossa järkeä, Ayla sanoi epäilevästi.
– On tai ei, ehkä olemme huomenna viisaampia, Tuuli sanoi päättäväisesti.
JATKUU!
Teksti: Maija Kajanto
Kuvitus: Sakari Saukkonen
Kommentit
Oma kommentti