Pöytä koreaksi koulun jälkeen

Koululaisen välipalasta saa todellisen juhlan, kun jaksaa vähän nähdä vaivaa. Valmista tonnikalaleipäsiä, juustosarvia ja kookosräiskäleitä.

Helpot juustosarvet (16 kpl)

koululaisen välipalaksi juustosarvia

Tarvitset:
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 dl kermaviiliä
½ dl öljyä tai sulatettua voita
2 dl juustoraastetta
1 kananmuna

1. Sekoita kuivat aineet eli jauhot, leivinjauhe ja suola keskenään.

2. Lisää joukkoon kermaviili ja öljy. Vaivaa taikina sekaisin, mutta älä sekoittele taikinaa kovin kauan, ettei siihen muodostu sitkoa.

3. Jaa taikina kahteen palloon ja kaulitse kummatkin noin 30 cm halkaisijaltaan oleviksi ympyröiksi. Leikkaa ympyrät kahdeksaan osaan eli sektoriin taikinapyörällä.

4. Ripottele juustoraastetta taikinakolmioiden leveään osaan ja rullaa ne tiukasti kiinni leveästä päästä aloittaen.

5. Voitele sarvet kananmunalla ja ripottele pinnalle lisää juustoraastetta tai vaikkapa siemeniä.

6. Paista sarvia 10 minuutin ajan 225-asteisessa uunissa tai kunnes sarvet ovat kullanruskeita.

Kookosräiskäleet

Tarvitset:
8 dl kookosmaitoa
3 kananmunaa
4 rkl ruokaöljyä
4 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
paistamiseen kookosöljyä

Lisukkeet:
kermavaahtoa, hilloa ja nonparelleja

1. Mittaa kulhoon maito, munat ja öljy. Vatkaa ne hyvin sekaisin vispilällä.

2. Lisää joukkoon jauhot, desi kerrallaan koko ajan hyvin sekoittaen.

3. Lisää viimeisenä sokeri ja suola ja anna taikinan turvota noin puolen tunnin ajan.

4. Paista letut kuumalla pannulla kullanruskeiksi (varo roiskeita!) ja ripottele valmiiden lettujen pintaan sokeria.

5. Herkuttele hillon, kermavaahdon ja nonparellien kera.

Tonnikalaleipäset

koululaisen välipalaksi tonnikalaleipiä

Tarvitset:
1 purkki tonnikalaa vedessä
½ tuorekurkku raastettuna ja puristettuna
1 dl majoneesia
1 maustemitallinen eli
teelusikan kärjen verran suolaa
ripaus mustapippuria
10 paahtoleipäviipaletta

1. Raasta tuorekurkku raastinraudalla ja purista kurkkuraasteesta ylimääräiset vedet pois vaikka siivilän avulla. Laita raaste kulhoon.

2. Valuta tonnikalapurkista vedet pois. Lisää tonnikala kurkkuraasteen joukkoon kulhoon ja sekoita.

3. Lisää lopuksi majoneesi ja mausteet ja sekoita seos tasaiseksi.

4. Kaavi seos lusikalla viidelle paahtoleipäviipaleelle ja aseta toiset viisi paahtoleipäviipaletta kansiksi. Leikkaa sopiviksi suupaloiksi ja nauti!

Koululaisen herkullisia ruokaohjeita tekevät Jinna ja Jonna, jotka pitävät houkuttelevaa Dr. Sugar -blogia netissä. Voit käydä tutustumassa blogiin osoitteessa www.drsugars.blogspot.fi.

Kuvauslautaset: Anninuunissa.com

Avainsanat

Kommentit

Voisin testata joskus ja tonnikalaleipäsiä vaikka ens viikolla.

Oma kommentti