Pitsapohja kolmella tapaa: tee pohja itse, käytä valmista tortillaa tai kokeile rinkeliä

Pitsojen pinta muistuttaa juustoista kuuta. Lastaa pitsa lempitäytteilläsi ja lähde makumakumatkalle avaruuteen.

Tortillapizzat.

Pitsat syntyvät helposti, kun pohjana käyttää valmista tortillalättyä. Pitsarinkelit syntyvät käyttämällä pohjana rinkeleitä.

Pitsailta mielessä? Tee taikina edellisenä iltana odottamaan jääkaappiin, tai oikaise käyttämällä pohjana tortillalättyjä. Pitsarinkelit ja tortillapitsat syntyvät nimittäin käden käänteessä.

Yön yli -pitsataikina

(4 pientä pitsaa tai kaksi pellillistä)

Tarvitset:

  • 2 dl huoneenlämpöistä vettä
  • 1 ps kuivahiivaa (n. 10 g eli 2 tl)
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1–2 tl suolaa
  • 2 rkl oliiviöljyä

Tee näin:

  1.  Mittaa huoneenlämpöinen vesi kulhoon, liuota kuivahiiva nesteeseen.
  2. Lisää joukkoon vehnäjauhot ja suola, vaivaa noin viiden minuutin ajan. Lisää öljy ja vaivaa se vielä joukkoon.
  3. Peitä kulho löyhästi kelmulla ja laita jääkaappiin yön ajaksi. Hyvä kohotusaika viileässä on noin 6–10 tuntia.
  4. Vaivaa valmis kohonnut taikina ”pötkyläksi”, leikkaa neljään osaan ja pyörittele palloiksi. Kaulitse ohueksi ja täytä haluamillasi täytteillä. Me yleensä laitamme ensiksi tomaattikastikkeen, sitten juustoraasteen ja lopuksi muut täytteet. Jos haluat lisätä pinnalle rucolaa, basilikaa tai muita yrttejä, lisää ne vasta paiston jälkeen!
  5. Paista pitsaa 225 asteisessa uunissa, kunnes juusto on kauniin kullanruskea. Tarjoile lämpimänä.
Tortillapizzat. Kuvassa pizzojen eri vaiheet.

Tortillapitsoissa pohja on hyvin ohut.

Tortillapitsat

Tarvitset:

  • tortillalättyjä
  • tomaattikastiketta tai -pyreetä
  • juustoraastetta
  • kirsikkatomaatteja
  • paprikasuikaleita
  • pepperonia tai kinkkua
  • + pinnalle rucolaa tai basilikaa

Tee tortillapitsat näin:

  1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Valmistele uunipelti leivinpaperilla.
  2. Aseta tortillalätyt uunipellille. Uunipellin koosta riippuen niitä mahtuu 2–3 yhdelle pellille.
  3. Sivele tomaattikastike tai -pyree tortilloille. Lisää sitten juustoraaste ja loput täytteet.
  4. Paista uunin keskitasolla noin viiden minuutin ajan tai kunnes juustoraaste on sulanut ja vähän kullanruskea.
  5. Tarjoile lämpimänä.
Pitsarinkelit.

Pitsarinkelit on helppo täyttää omilla lempitäytteillä.

Pitsarinkelit

Tarvitset:

  • rinkeleitä
  • tomaattikastiketta tai -pyreetä
  • juustoraastetta
  • kirsikkatomaatteja
  • paprikasuikaleita
  • pepperonia tai kinkkua
  • + pinnalle rucolaa

Tee pitsarinkelit näin:

  1. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Valmistele uunipelti leivinpaperilla.
  2. Leikkaa rinkelit varovaisesti puoliksi. Sivele pintaan tomaattikastiketta ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Lisää sitten loput täytteet.
  3. Paista uunin keskitasolla, kunnes juusto on kauniin kullanruskea.
  4. Tarjoile lämpimänä.

Lue lisää: 3 x puuro – valitsetko myslin, omenan vai Nutellan?

 Juttu on julkaistu Koululainen 3/2023 -lehdessä.

Dr. Sugar kokkaa kanssamme

Koululaisen herkullisia ruokaohjeita tekevät Jinna ja Jonna, jotka pitävät houkuttelevaa Dr. Sugar -blogia netissä. Voit käydä tutustumassa blogiin osoitteessa blogit.meillakotona.fi/drsugar/

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti