Kiira Korpi vieraili Kullanmurujen luona

Kullanmurut eli Myllyhaan koulun 4.A-luokka Nokialta voitti lokakuun palkinnon Reilu luokka -kilpailussa. Luokka sai vieraakseen taitoluistelija Kiira Korven, joka paitsi vastaili oppilaiden kysymyksiin, myös jakoi nimmareita ja ojensi luokalle 500 euron lahjakortin urheiluliikkeeseen.

Reilu luokka 2012

– Tämä oli paras päivä, riemuitsi Oskari, jonka mielipiteeseen varmasti koko luokka yhtyi.

Luokka oli voitosta ikionnellinen.

– Me vaan hypittiin ja huudettiin ”Yes, Yes”, kun me kuultiin voitosta, kuvailivat oppilaat tunnelmiaan.

– Oli ihan huippua, että Kiira tuli meidän luokkaan, Kaisla kirjoitti tapaamisen jälkeen.

Luokka oli valmistautunut vierailuun miettimällä etukäteen kysymyksiä, ja niihin Kiira saikin ahkerasti vastailla.

– Oppilaat tekivät hyviä kysymyksiä ja Kiira vastaili omasta kokemuksestaan ja elämästään. Hän osasi sopivasti kannustaa lapsia omien haaveiden toteuttamiseen ja koulunkäyntiin, kertoi koulun rehtori Jorma Lehto.

Reilu luokka 2012

– Oli kiva nähdä julkkis, tämä oli maailman paras päivä, kirjoitti Veeti jälkeenpäin tunnelmiaan.

Kiira kertoi aloittaneensa taitoluistelun jo 4-vuotiaana. Taitoluistelussa parasta on Kiiran mielestä kilpaileminen, uuden oppiminen ja vaikeissa tempuissa onnistuminen. Kiira lohdutti oppilaita, että hän jännittää joka kerta kilpailuissa, mutta on opetellut ajattelemaan, että jännittäminen on hyvästä – silloin keskittyy itse suorittamiseen ja saa myös lisätsemppiä jännityksestä. Tässäpä hyvä neuvo myös kaikille oppilaille kokeisiin valmistautumiseen!

Reilu luokka 2012

– Oli kiva syysloman alku ja kiva perjantaipäivä, iloitsi Heta.

Kiiralla on kouluajoista hyviä muistoja. Niiltä ajoilta on jäänyt paljon kavereita, jotka ovat elämässä iso rikkaus. Luokan opettaja Melita Salo kysyi Kiiralta, millainen luokka on reilu.

– Kaikki ovat kavereita keskenään, kannustetaan ja autetaan toisia. Ketään ei syrjitä, vaan kaikki otetaan leikkiin mukaan, Kiira totesi.

Kullanmurujen kohdalla tämä kaikki varmasti toteutuu. Luokka viihtyy yhdessä myös välitunnilla, jolloin jalkapallo saa kyytiä. Saamansa 500 euron lahjakortin luokka aikookin käyttää yhteispelien välineisiin: sählymailoja ja jalkapalloja ainakin ostetaan.

Reilu luokka 2012

– Tämä oli ihan paras päivä, koska en ole koskaan ennen nähnyt ketään julkkista, kirjoitti Sanni.

Yhteisen tapaamisen päätteeksi jokainen oppilas pääsi vielä kuvaan Kiiran kanssa ja Kiira kirjoitteli ahkerasti nimmareitaan.

– Oli hienoa saada näin valovoimainen urheilija omaan luokkaan tunniksi. Lapset kyselivät hyviä kysymyksiä, olin todella ylpeä heistä. Tätä muistelemme pitkään, toteaa luokanopettaja Melita Salo iloisena.

Mukana voittotapaamisessa oli myös Nokian uutisten toimittaja ja kuvaaja. Nokian uutisten jutun Kiiran vierailusta voit lukea täältä.

Teksti ja kuvat: Pirjo Anttonen / Funnel Oy

Kommentit

Oma kommentti