Reilu luokka -kisan ensimmäisessä tehtävässä kehuttiin kavereita

Suomen reiluimman luokan palkintoa tavoittelevat tietävät, kuinka tärkeää on huomata hyvä niin itsessään kuin toisissakin. Kaikkein tärkeintä on sanoa se ääneen!

Päivänkehrän koulun 5M-luokka voitti ensimmäisen osatehtävän.

Koululaisen Reilu luokka 2019 -kilpailun ensimmäisenä tehtävänä oli kertoa jotakin hyvää jokaisesta luokan oppilaasta. Se ei vaikuttanut olevan vaikeaa, sillä toimitukseen tulvi toinen toistaan upeampia ja koskettavimpia töitä, joissa oppilaat jakoivat ja saivat kiitosta toisiltaan.

Tuomaristona toimiva Koululaisen toimitus päätyi palkitsemaan espoolaisen Päivänkehrän koulun 5M-luokan tekemän musiikkiesityksen. Tuomaristo arvosti hienon lopputuloksen ohella sitä, että oppilaat olivat itse valinneet toteutustavan, sanoittaneet räpin sekä säveltäneet ja sanoittaneet laulusäkeistön.

– Olemme sinut erilaisuuden kanssa. Kaikki puuhaavat yhdessä välituntisin ja tekevät yhteisiä projekteja missä tahansa ryhmässä. Mielestämme olemme todella reilu luokka, kysykää vaikka rehtorilta! kehuu opettaja Liisa Kalliokoski luokkaansa.

Palkinnoksi koko luokka pääsi katsomaan Playmobil-elokuvan.

Kunniamainintoja jaettiin tällä kertaa kaksi. Toinen meni Keuruulle Kivelän koulun 4C-luokalle, joka osallistui kilpailuun hauskoilla muotokuvapiirroksilla.

Kunniamainintoja

Kivelän koulun 4C sai kilpailussa kunniamaininnan.

Kunniamainintoja jaettiin tällä kertaa kaksi. Toinen meni Keuruulle Kivelän koulun 4C-luokalle, joka osallistui kilpailuun hauskoilla muotokuvapiirroksilla.

– Mietimme äidinkielen tunnilla omia vahvuuksiamme ja opettelimme kertomaan itsestämme jotain hyvää. Sen jälkeen kerroimme jokaisesta luokkakaverista jotain hyvää, 4C:n luokanopettaja Airi Niemelä kertoo.

Haapahuhdan koulun 4. luokka sai kunniamaininnan.

Toinen kunniamaininta myönnettiin riihimäkeläiselle Haapahuhdan koulun 4. luokalle. Tuomaristo ilahtui vaivaa vaatineesta askartelutyöstä, jossa oppilaat pitivät toisiaan kädestä.

– Halusimme kehua jokaista luokkatoveria. Se tuntui ihanan helpolta, sillä meillä on tosi kiva luokka, opettaja Kirsi Burman kehaisee.

Tuomaristo kiittää kaikkia ensimmäiseen tehtävään osallistuneita kekseliäästi toteutetuista töistä, joista välittyi yhdessä tekemisen riemu!

Vielä ehtii mukaan!

Reilu luokka -kilpailun kolmanteen tehtävään ”Millainen on hyvä ystävä?” ehtii osallistua 25.10. saakka. Voittajaluokan oppilaat palkitaan huikealla kirjapaketilla (sis. Guinness World Records 2020– ja Gamer’s Edition 2020 -kirjat).

Kaikkiin tehtäviin osallistuneet luokat kisaavat pääpalkinnosta eli Ellinooran vierailusta omaan luokkaansa!

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti