Reilun ystävän räp raikui Reilu luokka -kilpailussa

Reilu luokka -kisan toisessa tehtävässä reilua ystävyyttä pohdittiin räppiriimeillä. Voittajatyössä vaikutuksen teki biisin sisään kirjoitettu tarina.

– Tää on mun ensimmäinen! Reilun ystävän räp -voittajan valinnut Berta laulaa.

Koululaisen Reilu luokka 2022 -kilpailun toisessa osakilpailussa piti sanoittaa reilun ystävän räppi. Upeiden kisatöiden arvioimisessa tuomariston apuna oli Tiktokin biisivideoista tunnettu laulaja Berta, joka valitsi tuomariston tekemän esikarsinnan jälkeen kymmenestä parhaasta räpistä voittajan ja kunniamainintojen saajat.

– Arvioin räpeistä etenkin sitä, miten niistä kuului oppilaiden ääni ja heidän ajatuksensa, minkälainen ”flow” niissä oli, eli miten riimit ja teksti olivat tasapainossa, sekä sitä, miten räpin aihe reilusta ystävästä oli tekstissä esillä, Berta kertoo.

Laulaja myöntää voittajan valinnan olleen todella vaikea tehtävä.

– Jokainen räppi oli omalla tavallaan hyvä! Räpeissä oli onnistuttu pohtimaan reilun ystävän teemaa monipuolisesti.

Tehtävän voitto meni tällä kertaa Lemin koulukeskuksen 5A-luokalle, jonka räpin tarina ja riimit tekivät vaikutuksen tuomaristoon.

– Tekstissä on todella hyvät tavumäärät sekä riimit. Aloinkin heti räpätä tekstiä itsekseni! Pidin etenkin siitä, että tekstissä oli tarina, jossa kiusaamiseen puuttumisen sanoma tuli hyvin esiin, Berta kehuu.

Oppilaat kuulivat voitostaan juuri ennen syyslomalle jäämistä.

– Räppi aloitettiin yhteistyönä koko luokan kanssa ja viimeisteltiin pienemmällä sanoittajaporukalla. Nyt tuntuu voittajalta eli aivan loistavalta. Tästä on mahtavaa aloittaa syysloma! Joona ja Saimi tiivistävät luokan tunnelman.

Lemin koulukeskuksen 5A

1. Olin välkällä ja näin

et joku meni väärinpäin

en silmiäni irti saada vois

kun epulta hattu heitettiin pois

hän äkkiä itkuun repesi

ja toivoin että kiusaaja häpesi

pitäiskö mennä auttamaan

vai jäädä tähän seisomaan.

 

Reilu kaveri ei yksin jätä

hänen seurassaan ei tuu hätä

reilu kaveri on kalliimpi kuin timantti

vaikka maksaisit en siitä luopuisi.

 

2. Peliin ei päästetty eppua mukaan

seuraansa häntä ei ottanut kukaan

häntä alettiin syrjiä

ja pari tyyppiä myös tyrkkiä

snapissa eppua haukuttiin

ja kuvia kaikille levitettiin

pitäiskö puuttua asiaan

vai ruveta myöskin kiusaamaan.

 

Reilu kaveri ei yksin jätä

hänen seurassaan ei tuu hätä

reilu kaveri on kalliimpi kuin timantti

vaikka maksaisit en siitä luopuisi.

 

3. Päätin puuttua asiaan

enkä jäädä vain seisomaan

reilu kaveri aina auttaa

häneen voi kaikki luottaa

reilu kaveri pyytää mukaan

hänen kanssa yksin ei jää kukaan

eppua ei enää kiusata

nyt hänkin saa olla rauhassa.

 

Reilu kaveri ei yksin jätä

hänen seurassaan ei tuu hätä

reilu kaveri on kalliimpi kuin timantti

vaikka maksaisit en siitä luopuisi.

Reilun ystävän räp -kilpailun kunniamaininnat

Suoraman koulun 4F

Ensimmäisen kunniamaininnan saa Suoraman koulun 4F-luokka Kangasalta. Luokan räppiteksti on täynnä hyvää mieltä ja onnea parhaasta ystävyydestä.

– Räppitekstissä on ihania esimerkkejä siitä, mitä ystävyys oikeasti on ja mitä arkisia asioita kaverin kanssa tehdään, kuten valvotaan, hypitään trampoliinilla ja leivotaan. Tekstissä oli paljon hyviä riimejä. Pidin myös räpin kertosäkeestä, Berta kehuu.

Kuva Suoraman koulun Reilun ystävän räp -kisatyöstä

Braheskolanin 2A ja 2B

Toisen kunniamaininnan saa Turun Braheskolanin 2. luokat. Ruotsiksi kirjoitetussa räpissä pohditaan, millaisia ominaisuuksia reilulla ystävällä on ja mitä hauskaa hänen kanssaan voi tehdä.

– Tässä räpissä on todella hyviä riimejä ja kaverisanomaa, ja siihen on panostettu kovasti. Pidin myös suuresti siitä, että räppi oli tehty ruotsin kielellä, Berta sanoo ja paljastaa, että hän alkoi räpätä tekstiä heti luettuaan sen.

KOMPIS-RAP

1. Alla är vi kompisar här i våran skola.

Nu ska ni få höra då vi på vår rap-låt gnola.

I skolan är det roligt,

vi har väldigt många vänner.

Alla får va med i leken,

det är bättre ju fler vi känner!

Ingen lämnas utanför,

för det är inte så som kompisar gör!

 

//: Vänskap smakar sött

vänskap är rött

man blir aldrig trött

när man blir väl bemött ://

 

2. Med en vän kan man skoja,

busa och stoja,

prata på som en papegoja!

Men en vän kan också lyssna och höra

vad den andra skulle vilja göra!

Inte alltid bestämma

hur leken ska gå

utan beakta kompisars idéer,

också!

 

Lue koko räppi: Reilun Ystävän Räppi, BRAHESKOLAN

Tesoman koulun 4A

Kolmas kunniamaininta menee tällä kertaa tamperelaisen Tesoman koulun 4A-luokalle. Ystäväräpissä kaikki luokan oppilaat ja heidän erityistaitonsa tai ominaisuutensa mainitaan erikseen.

– Näistä säkeistä näkyy ihanasti oppilaiden persoona ja hyvä luokkahenki. Räpistä huomaa, että jokainen luokkalainen on antanut panoksensa tehtävään, Berta perustelee.

Tesoman koulun 4A-luokan Ystäväräp

Ystävä on kuin jalkapallo, ei siltä halkea kallo- vaikka sitä kuinka harmittaa. Sen kanssa voi vaikka jumpata, ei sitä saa dumpata. Kannattaa siihen rakkautta pumpata. YO!

No, täs on Suomen reiluin jengi, mitä jos veivataan ny svengi..

Me ollaan 4AA

Me tullaan Tesomaltaa

Me ollaan koululaisii

Me ollaan ystävii     (Sävel PikkuG/Me ollaan nuoriso)

 

Hei!

Minä olen Onni, on mulla huumorii ainakin tonni.

Tykkään pelata Fifaa ja Forttia ja lätkiä korttia jos jonkin sorttia.

Diggaan myös potkia futista ja silloin voi vastustajan punteissa tutista!!

 

Jaahas, se on Jimi tässä ja mul on hallussa kässä.

Haluuks tulla mun kaa pelaa vaikka futaa, ni ainakaan ei tuu päällesi mutaa.

 

Hei Jou!

Mä oon Zatlerin Milana – mun kans ei tosiaan oo elämä pilalla.

Ystävät ne on loputon tuki, ja ei ilman niit ei edes kukat kuki.

 

Moi!

Oon Niklas tässä ja mulla on kädessä pataässä.

Mä tykkään futista pelata ja fantasy premierii selata.

Isona mulla on niin paljon rahaa, että ei mun tarvitse käyttää sahaa.

 

HEI AAH!

Se on myös Allu tässä ja usein oon ollu häsläämässä.

Ja vaikka oonkin vähän pätkä, niin silti lempilajini on lätkä.

 

Moro, Moro täsä Tepa!

Mä hoidan ratsut kuntoon ja aina reilusti pelaan.

Ei meikä myöskään leikistä suutu, eikä 4Aalta hauskuutta puutu.

 

JOU JOU JOU Tesla tääl!

Mites menee siellä maan pääl?

..No, voin kertoo, et koska 4Aal on vauhti pääl, ni meil on hauskaa yhdessä tääl.

Ja nyt me veivataan taas svengi:

Me ollaan 4AA

Me tullaan Tesomaltaa

Me ollaan koululaisii

Me ollaan ystävii

 

Aikamoinen hevoshullu tässä on Stebu.

Mä poneille varustan iltaisin mullat ja hiihtokisoista mukaan otan kullat!

 

Moi! Hoi! Tässä Veeti!

On suuressa suussani mulla ansa- musta tykkää koko Suomen kansa.

Tykkään pelaa fudaa ja se tekee mulle gutaa.

Moi! Mä oon Julia.

Tykkään pelata korrista, vaikka en siitä saakkaan “Norrista”.

Meidän luokka kiva on, vaikka välillä vähän vallaton.

 

Elsa- Pelsa, höpö- nöpö

Olen meidän luokan viisas söpö.

 

 

 

Moi!

Mä oon Peltokankaan Anttoni.

Mä tykkään olla maalivahti, mut en oo mikään Ari Lahti.

 

Hei Hei!

Meikä on Kenttälän Leevi, enkä siis tosiaan internetmeemi!

Oon kova vetää voltteja ja teen niitä ilman holtteja.

En sua ikinä pois mun jengistä kengi ja nyt me veisataan superkova svengi:

 

Me ollaan 4AA

Me tullaan Tesomaltaa

Me ollaan koululaisii

Me ollaan ystävii

 

Jou, jou, JOUU! Rebe on tääl-

Hymy tulee huulille sääl ku sääl.

Ei täällä ketään kiusata, koska se nyt ei oo kovin fiksua.

 

Moro Moro!

Mä oon mr. Rantala ja ääneni on erittäin kantava.

Tykkään jääkiekkoa pelata ja Instagramia selata.

 

Mää taas sitten olen Aku.

Ja vaikka lempiruokani ei ookkaan laku-

Niin laiturin päästä löytyy kalastuksen maku.

 

Moikka moiiii!

Eppu tässä ja voidaan kyllä sanoo, et oon melkonen ässä.

Ilves on mun lempijoukkue ja hyvää mieltä tuon meidän luokalle.

 

Moro!

Hepe tässä- ja mäkin oon melkonen ässä.

Mä ratsut hoidan kuntoon, enkä heitä roskia mun asuntoon.

Mulla piruetit sujuu aika sulavasti –

Ja oon tullu pitkän matkan tänne asti.

 

Voltteja reenaan minä Maria-

Et kuule suustani narinaa.

Pääni kokeista kymppejä tuottaa-

Voi ope muhun aina luottaa.

 

JOU JOU!

Meidän luokasta säkin puhut muuten vaan-

Kun me laitetaan hommat hoitumaan.

Nii, siis Suffe täs vaan, ja mä taidan mennä juoksemaan-

tai sit ehkä pölisen muuten vaan.

 

Tampereelta, mutta en oo Raipe- tässä palloo potkii Juvosen Saipe.

Hymytyttö ja kaikkien frendi-

Mun äänestä tulee vielä kuuluisa trendi.

 

Luokkamme on aivan verraton-

Nyt vedämme vikan kerrannon:

 

Me ollaan 4AA

Me tullaan Tesomaltaa

Me ollaan koululaisii

Me ollaan ystävii

 

Pääpalkinto

Reilu luokka 2022 -kilpailun osallistumisaika on nyt päättynyt, ja tuomaristo käy läpi kisaan osallistuneita töitä. Koko kilpailun voittajaluokka saa tubettajat Mandimain ja Joona Hellmanin vierailulle vuoden lopussa.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti