Tehtävä 1: Meidän luokan puu

Reilu luokka -kisan ensimmäinen tehtävä oli suunnitella ja toteuttaa luokan oma puu niin, että jokainen luokan jäsen näkyy siinä. Voittajaksi valikoitui Kalevalan koulun 6B-luokka Kuopiosta. Tässä luokan puu ja kertomus sen synnystä!

Reilu luokka 2015: Meidän luokan puu

Meidän luokka 6B osallistuu Reilu luokka -kilpailuun, joka on Koululaislehden järjestämä.  Luokalla on kolme tehtävää muutaman kuukauden sisällä, joista ensimmäinen on oman luokan puu. Se ei olekaan mikä puu tahansa, vaan sen tulee kuvata juuri meidän luokkaa.

Jokainen oppilas valitsee puun osan, joka kuvaa jotenkin itseään. Osa voi siis olla runko, oksa, lehti, kukka tai juuri. Kaikki puun osat ovat yhtä tärkeitä.

Reilu luokka 2015: Meidän luokan puu
Aloitimme puumme tekemällä rungon ja oksat ensin. Rungon ja oksien pohjaksi laitoimme kananverkkoa.

Reilu luokka 2015: Meidän luokan puu
Siinä samoihin aikoihin juurien tekijät alkoivat tehdä juuria letittämällä ja sormivirkkaamalla.

Reilu luokka 2015: Meidän luokan puu
Lehtien tekijät rupesivat suunnittelemaan lehtiä paperille. Sen jälkeen he leikkasivat lehtien muodot huopakankaasta, jonka jälkeen he ompelivat ne kiinni.

Reilu luokka 2015: Meidän luokan puu
Rungon tekijät taas sillä välin päällystivät runkoa liisterissä kastetuilla sanomalehdillä, samoin tekivät oksien tekijät. Sitten kun runko ja oksat olivat täytetyt ja kuivuneet alkoi maalausoperaatio. Juurien tekijät tekivät vieläkin juuria. Samoihin aikoihin kukan tekijä aloitti tekemään kukkaansa. Kukka tehtiin paperinarusta.

Reilu luokka 2015: Meidän luokan puu
Kun kaikki oli valmista jäi jäljelle enää kasaaminen. Puun kasaaminen oli haastavin osuus. Ensimmäisenä nostimme rungon pystyyn, jonka jälkeen me laitoimme oksat kiinni puunrunkoon. Sitten lehdet ja kukka kiinnitettiin oksiin. Juuren tekijät laittoivat ruohon silkkipaperista ja kiinnittivät juuret. Viimeisenä silauksena laitoimme lippunauhan puuhun kiinni. Jonka jälkeen kuvasimme sen.

Reilu luokka 2015: Meidän luokan puu
Lopuksi tuli ajatus laittaa meidän luokan eri maiden lippuja puuhun koristeeksi. Liput kuvastavat meidän luokan eri kansallisuuksia sekä kulttuureja.

Palkintona Supermarsuja

Hienon puun suunnitellut ja rakentanut voittajaluokka sai palkinnoksi paketillisen Paula Norosen kirjoittamia Supermarsu-kirjoja.

Reilu luokka 2015: Meidän luokan puu

Teksti: Kristiina ja Emmi
Kuvat: Kalevalan koulun 6B, Tammi

Kommentit

Oma kommentti