Sara Siipola otti rescuekoiran: ”On niin paljon koiria, joilla ei ole kotia”

Kuvausstudion ovesta ryntää sisään iso harmaan­ruskea koira. Koiran perässä tulee sen mamma, laulaja Sara Siipola. Bruno-koira kävelee hetken ympäriinsä ja alkaa ulvoa.

– Niin, sinä tervehdit kaikkia, Sara hymyilee Brunolle.

Kaksikko on viettänyt tänään aivan tavallisen aamun.

– Aamuisin Bruno menee ensimmäisenä parvekkeelle. On sitten kesä tai talvi, sinne sen on pakko päästä.

Talvisin Bruno rakastaa etenkin makoilla parvekkeen lumikinoksissa. Eikä ihme, sillä sekarotuisessa Brunossa on mamman mielestä ainakin enimmäkseen huskya. Huskyn lisäksi Sara veikkaa Brunossa olevan saksanpaimenkoiraa.

– Kävimme vasta Brunon kanssa hammaslääkärissä, joka veikkasi, että hänessä on myös laikaa, Sara lisää.

Sara Siipola on aina rakastanut koiria

Kun kaksikko on asettunut studioon, Sara tarjoaa Brunolle sen suosikkiherkun, ison kananmakuisen pururullan, joka on odottanut syöjää kaiken aikaa keittiössä.

– Istu! Sara käskee, mutta Bruno innostuu herkusta niin paljon, että käy makaamaan, istumaan ja antaa tassua samaan aikaan.

Bruno on sen verran fiksu, että osaa jo odottaa, mitä siltä seuraavaksi pyydetään. Siksi se tekee kaiken vaan heti.

Hauva makoilee maassa ja nakertaa herkkuaan, kunnes on aika kuville. Omapäinen ja vahvatahtoinen Bruno jaksaa olla kameran edessä hetken. Sitten se kyllästyy ja alkaa vaeltaa ympäri studiota. Lopulta Bruno menee päivä­unille, joten Sara alkaa täyttää ystäväkirjaa.

Saran lisäksi Brunon perheeseen kuuluu Saran puoliso Alexander Eklund. Päätös ottaa koira oli Saran ja Alexanderin yhteinen.

– Olen aina rakastanut koiria ja pohtinut rescue­koiran ottamista, Sara kertoo.

Rakkaus rescuekoiria kohtaan vain vahvistui Alexanderin myötä, sillä tämä on Saran mukaan henkeen ja vereen rescurekoirien ystävä.

Sekä Sara että Alexander pitävät tärkeänä sitä, että saavat tarjota kodittomalle koiralle kodin.

– On niin paljon koiria, joilla ei ole kotia, ja niitä tulee koko ajan lisää ja lisää, Sara sanoo surullisesti.

Hän myös huomauttaa, että rescuekoiran ottamalla auttaa oikeasti kolmea koiraa. Ulkomailta pelastetut koirat pääsevät Suomessa ensin väli­aikaiseen kotihoitoon. Kun joku adoptoi koiran koti­hoidosta, kuten Sara teki, sinne vapautuu yksi paikka koiralle pelastus­tarhalta. Ja kun paikka vapautuu tarhalta, paikalliset pääsevät pelastamaan kadulta uuden koiran, jolle on nyt paikka.

Bruno-rescue on Saralle maailman rakkain. Rescue­koirassa tärkeintä on laulajan mielestä ymmärrys. Kaikki ei välttämättä heti suju kuin haluaisi, koska koiralla voi olla vaikea menneisyys.

Brunon adoptointi oli pitkä prosessi

Sara ja Alexander harkitsivat koiran ottamista pitkään.

– Katsoimme usein rescue­yhdistysten sivuilta koiria.

Bruno löytyi suomalaisen Viipurin Koirat ry:n sivuilta. Kerran Saralla oli huono päivä. Hän ei muista miksi, mutta tietää, että oli sinä päivänä vähän kiukkuinen ja surullinen.

– Sitten poikaystäväni sanoi, että tietää, mikä minua piristää: mennään katsomaan adoptoitavia koiria netistä. Sitten näimme Brunon. Ja tietenkin Alexander sanoi, että meidän pitää saada Bruno.

Brunon adoptointi ei ollut helppoa vaan pitkä ja monivaiheinen prosessi.

– Se on hyvä, että he ovat tarkkoja. Olisi ­hirveää, jos joku ottaisi rescuen, eikä pitäisi siitä huolta, koska koira kokisi taas jotakin pahaa.

Olisi ­hirveää, jos joku ottaisi rescuen, eikä pitäisi siitä huolta, koska koira kokisi taas jotakin pahaa.

Brunon elämästä ennen Saraa ei tiedetä paljoa. Laulaja uskoo, että Brunolla oli alun perin kyllä koti Venäjällä, mutta se on sittemmin jostain syystä hylätty. Bruno löytyi kadulta läheltä pelastustarhaa.

– Yksi asia siitä tarhalla tiedettiin. Bruno rakastaa lapsia niin, että se kävi usein lasten­kodin pihalla leikkimässä lasten kanssa, ja lapset nimesivät sen Muhaksi, Sara kertoo.

Bruno pitää paljon myös muista rescuekoirista.

– Bändini kitaristilla ja pianistilla on rescuet. Kun Bruno näki ne ensimmäistä kertaa, se ei haukkunut kertaakaan. Aivan kuin ne olisivat tunteneet ennestään.

Lue lisää: Tubettaja Santeri Hänninen paloi loppun: ”Kuvittelin olevani supermies, joka ei tarvitse vapaata”

Bruno pelasti Saran

Vaikka usein ajatellaan, että Sara pelasti Brunon, Sara ajattelee enemmänkin, että Bruno pelasti hänet.

– Mikään ei maadoita niin paljon kuin Bruno. Olen huono saamaan ajatukset pois työ­asioista, mutta Brunon kanssa kyllä unohtuu, Sara toteaa.

Pienenä laulajalla oli kissa Juttis, jonka hän hankki kakkosluokalla ystävältään. Saran äiti ei aluksi lämmennyt ajatukseen lemmikistä. Hän koitti salakavalasti saada Saran luopumaan haaveestaan

– Äiti sanoi, että saan lemmikin, jos hoidan kaiken itse eli soitan ja käyn hakemassa sen. Kyllähän minä sitten kävin, Sara nauraa.

Vaikka kissoistakin laulaja tykkää, halusi hän aina koiran. Kuuden henkilön melurikkaaseen perheeseen ei kuitenkaan koira mahtunut.

– Mutta heti, kun minä muutin pois kotoa, perheeni otti koiran, Sara ihmettelee.

Kultainennoutaja Nuka ja Bruno-koira tulevat hyvin toimeen.

– Aina, kun Bruno menee mummolaan, siellä on koirakaverikin, Sara hymyilee.

Myös Sara itse voisi ottaa vielä toisen koiran, ja kolmannen ja neljännenkin.

– Unelmani on, että joskus minulla on iso omakotitalo ja ihan sikana rescuekoiria.

Juttu on julkaistu Koululainen 9/2024 -lehdessä.