Tänään on hätänumeropäivä – näin soitat apua

Hätätilanteessa lapset kuuntelevat hätäkeskuspäivystäjän ohjeita paremmin kuin aikuiset. Lue, milloin on syytä soittaa hätänumeroon 112, ja milloin ei.

Valtakunnallinen 112-päivä

Helmikuun 11. päivänä vietetään Euroopan 112-päivää. Hätänumeropäivänä puhutaan arjen turvallisuudesta ja siitä, miten jokainen voi osaltaan huolehtia turvallisuudesta. Suomessa teemapäivää on vietetty jo 20 vuotta.

Asiantuntija Susanna Sankala Hätäkeskuslaitoksesta kertoo, miten ja millaisia puheluja lapset soittavat 112-hätänumeroon. Lapset ja nuoret ovat myös Susannan mukaan hätäilmoituksen tekijänä esimerkillisen hyviä.

Millaisia lapset ovat 112-hätänumeron käyttäjinä? Miten he pärjäävät verrattuna aikuisiin?

– Lapsi on soittajana usein hätäkeskuspäivystäjän näkökulmasta helppo ja esimerkillinen hätäpuhelun soittaja. Lapset vastaavat kärsivällisesti hätäkeskuspäivystäjien kysymyksiin ja kuuntelevat ammattilaisten ohjeita paremmin kuin aikuiset.

Lapsi ei aina tiedä mistä osoitteesta soittaa, joten suosittelemme lataamaan 112Suomi-sovelluksen puhelimeen.

Minkä ikäinen on ollut nuorin soittaja? Minkälainen tilanne tämä oli?

– Nuorimmat soittajamme ovat vauvaikäisiä, jotka ovat saaneet vanhemmiltaan vanhan kännykän leikkeihinsä, ja painelevat, purevat ja syövät kännykkää.

Vanha kännykkä, jossa virrat on päällä, soittaa aina hätänumeroon kun lapsi onnistuu painelemaan 112, vaikka siinä ei olisikaan SIM-korttia. Tällaisilla vanhoilla puhelimilla ei siis tulisi leikkiä.

Mistä lapset soittavat?

– Kotoaan tai mistä tahansa mikä kuuluu heidän tavalliseen kulkureittinsä kuten koulun, päiväkodin ja leikkipaikan varrelle. He ilmoittavat hienosti usein ensimmäisinä alkavista paloista, esimerkiksi roskalaatikon tai nurmikon palosta.

Kuka puheluun vastaa?

Hätäkeskuksen päivystäjä on turvallinen ja ammattitaitoinen aikuinen, joka osaa rauhoittaa ja kertoa selkeästi, mitä tapahtuu seuraavaksi.

Soittavatko lapset joskus turhaan?

– Ajoittain ala- tai yläkouluikäiset lapset soittavat ilkivaltaisia puheluita hätänumeroon, ja linjalta kuuluu vain naurua tai epäasiallista puhetta. Silloin hätäkeskuspäivystäjä sanoo lapselle, että hätäkeskukseen ei saa soittaa turhaan.

Jos asiaton soittelu jatkuu, soitamme vanhemmille ja pyydämme keskustelemaan lapsen kanssa hätänumeron oikeasta käytöstä.

112-päivä, hätänumero

Soita 112, jos…

  • Kohtaat hätätilanteen tai tarvitset kiireellisesti viranomaisapua, esimerkiksi poliisin tai palokunnan paikalle.
  • Tiedät tai epäilet hengen, terveyden, omaisuuden tai ympäristön olevan uhattuna tai vaarassa.
  • Huomaat onnettomuuden tai tulipalon
  • Huomaat meneillään olevan tai tapahtuneen rikoksen
  • On tarvetta ambulanssille tai sosiaaliviranomaiselle

Jos et ole varma, onko kyseessä hätätilanne vai ei, on aina parempi soittaa hätänumeroon 112 kuin olla soittamatta.

Älä soita 112

  • kiireettömissä tilanteissa
  • kysely- tai tiedustelutarkoituksessa
  • häiriötilanteissa, joissa kukaan ei ole vaarassa: kuten sähkökatkokset ja liikenneruuhkat

Muista!

  • Hätänumeroon soittamista ei tarvitse pelätä – soittamalla saat apua ja neuvoja.
  • On tärkeää vastata hätäkeskuksen esittämiin kysymyksiin ja puhelimen saa sulkea vasta, kun siihen annetaan lupa.
  • Hätänumeroon 112 voi soittaa, vaikka puhelimessa ei ole saldoa jäljellä.
  • Hätänumero 112 ei ole leikin asia. Asiattomat puhelut ruuhkauttavat hätänumeroa ja saattavat hidastaa avunsaantia todellisilta tarvitsijoilta.
  • Tositilanteita varten hätänumero kannattaa laittaa näkyvälle paikalle kotona, esimerkiksi jääkaapin oveen.

Katso videolta, miten hätäpuhelu etenee:

Lähde: Hätäkeskuslaitos

Lue myös: Otetaan kiva kuva
Lue myös: Älä anna pakkasen purra lemmikkiäsi – suojaa eläin kylmältä

Lue myös: Kenzo löysi kodin eläinsuojeluyhdistyksestä – näin sinäkin voit auttaa

Kommentit

Oma kommentti