Schleichtalli Rambo -kanavan Venny aikoo leikkiä niin kauan kuin mieli tekee

20-vuotias Venny Helén on jo kahdeksan vuotta tehnyt videoita Schleichtalli Rambosta. Leikkiminen on kehittänyt tubettajan mielikuvitusta, ja leikkiä Venny aikoo niin pitkään kuin on mahdollista.

Schleichtalli Rambo -tubettaja Venny istuu huoneessaan tallinsa edessä ja hymyilee kameralle.

Schleichtalli Rambo -tubettaja Venny Helén, 20, osaa yllättää. Hänen lempieläimensä on nimittäin kissa eikä hevonen, kuten luulla saattaisi.

Istumme Vennyn kodin terassilla samalla kun perheen kissa Jekku tassuttelee luultavasti jossakin lähistöllä – tai näin ainakin Venny itse luulee. Perheen koira, länsi­göötanmaanpystykorva Maxi, on juuri lähtenyt Vennyn äidin kanssa lenkille.

Lenkki­maisemat ovat täällä huikeat, sillä kotia ympäröivät Ulvilan laakeat ja vihreät pellot. Kirkkaassa kesäauringossa paikka näyttää siltä, että täällä voisi sijaita aivan oikea Rambon talli.

Kissojen ja koirien lisäksi hevosiakin on täällä ollut, mutta ei tällä hetkellä. Vaikka se ei olekaan Vennyn lempieläin, on hevonen hänelle kovin rakas.

Ensimmäisen kerran tubettaja istui hevosen selässä pikku­vauvana. Hevosrakkautensa Venny on perinyt äidiltään.

­– Äidillä on ollut omia hevosia läpi koko elämän.

Venny pitää kädessään hevosta ja katsoo sitä päin mietteliäänä.

Haastatteluun mennessä tubettajalle on kertynyt Schleich-heppoja yli 200 ja ihmishahmoja eli ukkeleita noin 100. Nimi-ideoita saa onneksi myös faneilta.

Schleichtalli Rambo sai alkunsa muiden leikkitallivideoista

Oikeiden eläinten ohella Vennylle tärkeitä ovat suositut Schleich-merkkiset eläin- ja ihmishahmot, jotka esiintyvät hänen tubevideoillaan.

Ensimmäisen Schleich-hevosensa Venny sai pienenä taluttajaltaan ratsastuskoulussa. Heppa sai nimekseen Rambo.

– Halusin niitä lisää ja menin aina Prismaan katsomaan valikoimaa ja pyysin joululahjaksi.

Ajatus Schleich-videoihin tuli, kun Venny alkoi itse seurata Youtubea. Siellä hän näki muiden tekemiä leikkitallivideoita.

– Ajattelin, että minäkin haluan alkaa tehdä sellaisia, tubettaja muistelee menneitä.

Ensin hän harjoitteli kuvaamista yksikseen.

– Nyt olen tehnyt kanavalleni reagointi­videoita, joissa katson harjoitusvideoita yhdessä katsojieni kanssa. Onneksi niitä harjoituksia ei ole julkaistu ikinä, Venny huokaisee helpotuksesta.

Vennyn tubekanavan on luonut hänen äitinsä vuonna 2011. Ensimmäiset videonsa tubettaja latasi kanavalle kuitenkin vasta vuosia myöhemmin, kun harjoitusta oli kertynyt tarpeeksi.

– Julkaisin ensimmäiset videot kuutosella ja kuvasin niitä epäsäännöllisen säännöllisesti.

Videoistaan Venny ei kertonut kuin muutamalle hyvälle ystävälleen. Sitten kerran alakoulun englannin tunnilla jokaisen luokkalaisen täytyi tehdä videotehtävä. Sen Venny teki Schleich-hahmoilla, ja silloin luokan pojat löysivät myös hänen tube­videonsa.

Kysyin heiltä, oletteko fanejani, kun käytätte noin paljon aikaa minun tekemisiini.

– Kerran he tekivät videostani pilaversion, mutta en oikeastaan välittänyt siitä. Kysyin heiltä, oletteko fanejani, kun käytätte noin paljon aikaa minun tekemisiini, Venny nauraa.

Lue lisää: Schleichtalli Rambo -kanavan Venny elää tallielämää

Leikkiminen kehittää luovuutta

Venny ei puhunut avoimesti videoistaan myöskään yläkoulussa, koska hän pelkäsi joutuvansa kiusatuksi. Lukiossa asiaa ei sen sijaan voinut enää salata, koska Schleichtalli oli jo niin iso osa elämää.

– Kaverini eivät koskaan ole sanoneet mitään pahaa, enkä tiedä muiden ihmisten mieli­piteistä. Eikä minua oikeastaan kiinnostakaan, jos joku ajattelee jotakin pahaa.

Sosiaalisessa mediassa tubettaja saa joskus negatiivista palautetta.

– Tekemisiäni kuvaillaan noloksi ja oudoksi, mutta se menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Venny tietää, että oudoksunta johtuu usein tietämättö­myydestä.

– Minä en koe, että videoni olisivat noloja. Minusta se on hauskaa, ja it­seään saa tuoda esille just sillä tavalla kuin haluaa.

Minä en koe, että videoni olisivat noloja. Minusta se on hauskaa, ja itseään saa tuoda esille just sillä tavalla kuin haluaa.

Tubettajasta on myös ihanaa, että hänen vi­deonsa ovat inspiroineet myös katsojia askartelemaan ja rakentamaan omia tallejaan. Se on hänestä tärkeää, ja leikkimisestä on tutkitusti merkittävä hyöty.

– Leikin ansiosta mieli­kuvitukseni on kehittynyt tosi paljon ja olen pysynyt aikuisenakin leikkisänä, Venny kuvailee.

Hän itse aikoo jatkaa Schleichtallilla leikkimistä niin pitkään kuin selkä vain kestää.

– Joskus saatan kuvata aamusta iltaan ja olla koko päivän kyyryasennossa. Sitten, kun nousen seisomaan, alaselkä on aivan jumissa, tubettaja selittää.

Schleichtalli Rambo on nyt myös kirja

Tubettajan ammatin lisäksi Venny on nyt kirjailija. Hänen ensimmäinen kirjansa Rambon talli: Kadonneiden hevosten mysteeri julkaistiin huhtikuussa. Toinen kirja on jo työn alla.

Kirjassa esiintyvät samat hahmot kuin vi­deoilla, jotta Vennyn fanien olisi mahdollisimman helppo tarttua siihen. Lisäksi kirjan kuvituksesta on pyritty tekemään mahdollisimman Rambon tallin näköinen.

Kirjan kirjoittaminen oli tubettajasta kivaa, mutta samalla hankalaa, koska videoitaan hän ei oikeastaan koskaan käsikirjoita. Lisäksi kirjassa täytyy kuvailla miljöötä eli tapahtuma­ympäristöä, kun taas videoissa katsoja näkee sen itse. Toisen kirjan tekeminen on ­Vennystä ollut jo helpompaa, kun tietää mitä tekee.

– Kirjan kirjoittaminen eroaa tosi paljon videon tekemisestä, mutta olen kuitenkin aina tykännyt kirjoittaa tarinoita äidinkielen tunneilla, ja kirjassa mielikuvituksella ei ole rajaa, Venny kertoo.

Schleichtalli Rambo -hevonen Rambo ja Vennyn kirja kuvassa tallin edessä.

Vennyn seuraava kirja Rambon talli: Yön hevonen ilmestyy syyskuun loppupuolella.

Venny Helén

  • 20-vuotias tubettaja ja kirjailija
  • Kotoisin Ulvilasta
  • Venny harrastaa tubettamista, laulua ja ratsastusta.
  • Youtube: @schleichtallirambo
    Instagram: @scht_rambo

Juttu on julkaistu Koululainen 8/2024 -lehdessä.

Lue lisää: Askartele kepparille ikiomat suitset

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti