Valmista joulun makeimmat herkut

Kutsu kaverit kylään viettämään pikkujoulua ja leipomaan tai tee nämä herkut heille lahjaksi.

Helpot piparit

Tarvitset:

1 ½ dl fariinisokeria
1 dl tummaa siirappia
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
½ tl kardemummaa
¼ tl neilikkaa
100 g voita (tai margariinia)
1 kananmuna
5–5½ dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa

1. Keitä maltillisesti lämmittäen paksupohjaisessa kattilassa fariinisokeria, siirappia ja mausteita, kunnes ne ovat sulaneet ja kuplineet muutaman minuutin. Varo, ettei seos pala. Mittaa samalla kulhoon kuivat aineet.

2. Ota kattila pois liedeltä ja sekoita joukkoon kylmä, paloiteltu voi. Anna jäähtyä vähintään vartin ajan.

3. Kun voi on sulanut joukkoon ja seos on jäähtynyt hetken aikaa, sekoita kananmuna vatkaten seokseen.

4. Kaada puolet seoksesta kuivien aineiden joukkoon ja kääntele. Lisää loput ja sekoita tasaiseksi massaksi.

5. Laita taikina kelmussa tai kannellisessa kulhossa jääkaappiin vähintään yön ajaksi. Voit myös pakastaa taikinan ja käyttää sitä myöhemmin.

6. Kaulimisen helpottamiseksi ripottele leipomisalustalle tavallista vehnäjauhoa. Kauli taikina haluamaasi paksuuteen – paras paksuus on aika ohut, noin 3 millimetriä.

VINKKI! Jos et ehdi leipoa piparkakkuja, piparipallerot voi valmistaa myös kaupasta ostetuista pipareista.

7. Painele piparimuoteilla haluamiasi muotoja taikinasta ja nosta piparit leivinpaperilla varustetulle pellille. Paista pipareita 200 asteessa 5–8 minuuttia. Kannattaa tarkistaa välillä piparkakkujen tilanne uunissa, etteivät ne vain pala.

Minitähdet

Tarvitset:

1 paketti torttutaikinalevyjä
200 g luumumarmeladia

1. Levitä torttutaikinalevyt vaikka leikkuulaudalle huoneenlämpöön pehmittymään.

2. Kun levyt ovat pehmenneet, leikkaa pitkulainen taikinalevy kahdeksaan neliöön.

3. Leikkaa taikinaneliöiden jokaiseen kulmaan veitsellä tai taikinapyörällä viilto kuten isoja tähtitorttujakin tehdessä. Taita joka toinen sakara keskelle ja lusikoi päälle luumumarmeladisilmä.

4. Paista paketin ohjeen mukaan, mutta pidä torttuja silmällä etteivät ne pala. Pienet tortut saattavat paistua nopeammin kuin isot.

5. Pakkaa valmiit tortut kauniisti ja anna lahjaksi tai herkuttele itse!

Piparipallerot

Tarvitset:

100 g pipareita
1 rkl tuorejuustoa
200 g suklaata
+ nonparelleja

Tarvitset:

1. Murskaa piparit tehosekoittimessa tai käsin murustamalla. Lisää murujen joukkoon tuorejuusto ja sekoita seos huolellisesti.

2. Muotoile pipari-juustomassasta käsin pieniä palloja lautaselle ja laita ne jääkaappiin jähmettymään. Sulata sillä aikaa suklaa mikrossa tai vesihauteessa.

3. Dippaa jähmettyneet pallot sulassa suklaassa, nosta ne takaisin lautaselle ja koristele piparimurulla ja nonparelleilla kunnes suklaa alkaa jähmettyä. Jähmetä kuorrutetut piparipallot koviksi jääkaapissa.

4. Pakkaa pallot kauniisti ja anna lahjaksi jouluna.

Dr Sugarin ruokaohjeet on julkaistu Koululaisessa 14/2018.

Kokeile myös näitä: 
Leivo pukinkonttiin joulumakeisia 
Tee tavallisen talon sijaan kokonainen piparkakkumaatila

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti