Mokailua käsityötunneilla: ”Sahasin polveen, kun tein ristinollaa puusta”

Käsillä tekeminen on hauskaa, mutta välillä lopputulos ei ole ihan toiveiden mukainen. Lukijoidemme käsityömokat aiheuttavat tirskahduksia.

Mokailua käsityötunneilla: piirretty hahmo yrittää vimmatusti neuloa.

Toisinaan käsityötunneilla kaikki ei menekään suunnitellusti. Neula saattaa tökätä sormeen tai opettaja istahtaa neulatyynyn päälle. Mokailua käsityötunneilla ei voi estää, mutta ainakin jutuille voi nauraa jälkikäteen!

Pikkuruinen lapio

Eräänä maanantaiaamuna oli puukäsitöitä. Meidän piti tehdä lumilapio. Opettaja piirsi taululle lumilapion hyvin, hyvin pienenä versiona. Kun piti alkaa sahata lautaa poikki, minä etsin varastosta pienimmän laudanpalasen. Kaikki tuijottivat minua pää vinossa. Minä en siitä tietenkään välittänyt. Sain työn valmiiksi ensimmäisenä, mitä vähän ihmettelin, koska yleensä olen viimeinen, joka saa työnsä valmiiksi. Kun tuli aika esitellä oma lumilapio, minä ihmettelin suuresti, miksi muilla on isot lumilapiot. Ja kun tuli minun vuoroni, kaikki alkoivat nauraa. Huomasin virheeni ja minua nolotti niin, että olisin halunnut vajota maan alle.

Uudestaan!

Tein kerran tarjotinta koulussa, mutta kun sahasin sitä, tarjottimesta irtosi koko kahva. Jouduin tekemään kokonaan uuden kahvan.

Reikä sormessa

Me teimme nyt ekaluokan alussa omat kirjastopussukat. Keskityin tekoon niin, että meinasin ommella sormenikin, sillä pistin ajatuksissani neulalla sormeen. Huh, se ei ollut kivaa.

Kaverin sormi

Meinasin ommella ompelukoneella luokkakaverin sormeen.

Silmukat sekaisin

Neuloin villapaitaa, ja yhdessä kierroksessahan on noin 250 silmukkaa. Noh, olin neulonut jo varmasti 200 silmukkaa, kun tajusin, että yksi silmukka oli mennyt väärin ja pilannut koko kuvion. Kelpasi siinä sitä sitten purkaa.

Lue lisää: Lukijoiden hauskimmat tietokonemokat.

Pilalle meni

Olin kerran tekstiilikäsitöissä, jossa teimme laukkua. Kun ompelin hihnoja, niin juttelin niin paljon, että ompelin ihan vinoon! Oli sitten kiva, kun töistä otettiin yhteiskuva, joka näytettiin koko koululle. Kyllä nolotti!

Pallotonttu

Olin ykkös- tai kakkosluokalla, kun mokasin käsitöissä. Meidän piti neuloa pallo, mutta olin vahingossa käyttänyt sitä lankaa, joka ei tule kerästä. Siinä sitten tajusin sen, mutta olin silloin tosi ujo, joten en sanonut mitään. Jatkoin vain neulomista. Sitten jossain kohtaa opettajani tuli siihen. En ruvennut enää purkamaan sitä, joten loppujen lopuksi siitä tulikin tonttu.

Vaarallinen tuoli

Kerran pehmeässä kässässä sanoin kaverille, että vahdi tätä tuolia, ettei kukaan istu siihen! Kaverini pyysi apua työhönsä, ja opettaja istui minun paikalleni. Ei siinä mitään. Ongelma oli vain se, että olin jättänyt tuolille nuppineuloja ja neulan… Seuraavaksi kuulin kivuliaan huudahduksen! Vitsi, miten noloa!

Kivuliasta mokailua käsityötunneilla

Kerran minä tökkäsin neulalla sormeen, kun huovutin. Laitoin siihen laastarin ja tökkäsin uudestaan. Sitten toisella kerralla sahasin polveen, kun tein ristinollaa puusta. Se sattui aika paljon, ja siitä tuli verta.

Lue lisää: Käsityöharrastuksessa saa käyttää luovuutta.

Ampu tulee

Sekoilin kolmosella ompelukoneen kanssa. Sain neulan katkeamaan, ja se lensi suoraan poskeeni!

10 x mokailua käsityötunneilla

Kerran kakkosluokalla oli tekstiilikäsitöitä ja huovutimme. Rakastin ja rakastan edelleen huovuttamista, mutta silloin olin vielä aloittelija. Pistin neulalla itseäni sormeen tai etusormen ja peukalon väliin ainakin 10 kertaa tunnin sisällä. Nolottaa ja naurattaa tänä päivänä.

Juttu on julkaistu Koululainen 1/2023 -lehdessä.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti