Mitä tapahtuu jatkosarjan osassa 5? Se selviää vain lukemalla! Etkö ole lukenut edellisiä osia? Osa 1, osa 2, osa 3 ja osa 4 ovat kaikki vielä luettavissa.
Luku 5
Samaan aikaan kun Suvi ja Sara istuivat jälki-istuntoaan, Olivia ja Mariama kävelivät koululta kotiin päin. Syksyisen harmaa iltapäivä tiivistyi tyttöjen ympärillä.
– Mitä sä luulet, että Pipulle on käynyt, Olivia kysyi Mariamalta, vaikka asiasta oli jo juteltu eestaas.
Mariama rypisti otsaansa.
– Minusta tuntuu, että tähän kuvioon liittyy joku mies!
– Ai. Miten niin?
– No kun Pipu on aina niin rauhallinen ja harkitseva. Jos se onkin nyt tavannut jonkun, joka on pistänyt siltä pasmat ihan sekaisin? Niin sekaisin, että se vain häipyy?
Olivia naurahti.
– Meinaat, että se on karauttanut valkoisella ratsulla pihaan ja pyytänyt Pipua seuraamaan häntä maailman ääriin?
– Tytöt hei, ei nykynaisille riitä hevonen, bemari sen olla pitää, kuului ääni tyttöjen takaa. Tytöt pyörähtivät ympäri. Tommi, kukas muukaan.
– On inhaa hiippailla toisten selän taakse, Olivia moitti.
– En minä hiippaillut! Neidit olivat niin keskittyneitä spekulointiinsa ettette olisi huomanneet vaikka olisin kävellyt millaisella jytinällä. Mutta asiaan. Pitäisikö meidän tehdä pieni visiitti tänään Pipun talolle?
– Meinaatko, Olivia kysyi yllättyneenä.
– Joo. Jos Pipu on sairaana tai sille on käynyt jotakin, se on ihan kohteliasta käydä kysymässä, onko kaikki ok, Tommi muistutti.
– Jos Pipu onkin saanut jonkin sairaskohtauksen ja makaa siellä henkihieverissä, Mariama hengähti.
– Miksi se ei olisi silloin soittanut apua, Olivia penäsi.
– Jos sen puhelin on rikki. Sitä käy, että kännykät hajoaa, uudetkin, Tommi muistutti. – Minä lähden ainakin Pipun talolle käymään. Tuletteko mukaan?
– Joo, toki, Olivia vastasi.
– Joo, mutta pitää mennä meidän kautta. Sanon Rebeckalle, että lähden ulos. Muuten äiti ja isä hermostuu, Mariama vastasi.
– Oi, kaunis Rebecka, hyvä, mä voin tulla myös kertomaan mun menoista, Tommi intoili.
– Höhlä, Mariama hymähti, hymykuoppien ilmestyessä tytön poskiin. Mariaman vanhempi sisko oli silmiinpistävämmin irakilaisen näköinen kuin pikkusiskonsa ja hän oli myös pitkä ja kurvikas. Joka pojan unelma, kuten Essi oli asian joskus kiteyttänyt.
Kolmikko saapui omakotitaloalueelle ja Mariama juoksutti reppunsa sisälle. Hetken päästä hän palasi mukanaan ruskea paperipussi ja tarjosi toisille taateleita.
– Erityisesti sulle, Tommi, Rebecka käski sanoa, että syö taatelia, se kasvattaa hauiksia, Mariama virnisti.
– No just, Tommi tuhahti. Mariama iski tämän selän takana Olivialle silmää. Oliviaa huvitti – luultavasti Mariaman sisko ei ollut sanonut yhteen mitään. Mutta luulkoon Tommi mitä tahtoi.
Kolmikko otti suunnan kohti kaupungin uutta rivitaloaluetta. Pipu asui kolmannen talon päätyasunnossa. Hän oli viime joulukuussa kutsunut koko luokan kotiinsa mehulle ja pipareille. Asunnossa oli ollut vähän ahdasta, mutta kaikilla oli ollut mukavaa.
Mariama suunnist rivarin edessä olevan postilaatikkorivin luokse, vilkaisi nopeasti ympärilleen ja avasi sitten Pipun laatikon. Laatikossa oli sanomalehtiä ja mainospostia.
– Löytyykö jotain, Olivia kysyi hiljaa.
– Eilistä ja tämän päivän lehteä ja muuta postia ei ole haettu, Mariama vastasi yhtä hiljaa, sulkien nopeasti laatikon oven. – Mennään käymään ovella.
Tommi marssi ensimmäisenä rivitalon ovelle ja soitti reippaasti ovikelloa. Hetken kaikki kolme odottivat ja Olivian mielessä hyrräsi hiljainen toivo: entä jos Pipu avaisikin nyt oven, jos kaikki olisikin hyvin ja hän olisi vain ollut käymässä jossakin?
Mutta hiljaisuus jatkui ja jatkui. Tommi soitti ovikelloa uudelleen, mutta tuloksetta.
– No, kannatti kokeilla, Olivia totesi kääntyen pois.
– Älä hoppuile, Tommi vastasi kokeillen ovea. Kaikkien kolmen hämmästykseksi ovi aukeni nykäisemällä.
Tommi vilkaisi tyttöihin ja astui sitten päättäväisesti sisään. Olivian sydän hakkasi, hän vilkaisi Mariamaan ja sitten ympärilleen. Mutta ketään ei näkynyt, ei naapureita eikä ketään muutakaan.
– Hei, onko täällä ketään, Tommi huusi ovelta.
Hiljaisuus. Tommi napsautti valot eteiseen ja kaikki kolme vaelsivat peremmälle.
Olohuoneen ovella he pysähtyivät. Huone näytti jotenkin kummalliselta.
Huonekalut olivat kyllä paikoillaan ja viherkasvit kukoistavia. Mutta sohvapöydällä oli levällään iso määrä kansioita, joista otettuja papereita oli levitelty pöydälle. Huoneen perällä seisovasta lipastosta oli niin ikään otettu kansioita, availtu, heitelty papereita sinne tänne, kiskottu laatikoita auki.
– Täältä on etsitty jotain, Mariama sanoi päättäväisesti.
Samassa kuului paukahdus. Olivia takertui kirkaisten Mariamaan ja Tommikin hyppäsi ilmaan säikähdyksestä. Kun samassa kuului juoksuaskelia, oli Mariama ainoa joka sai itsensä liikkeelle.
– Takaovi, hän hengähti ja syöksähti keittiön vieressä olevalle ovelle. Se avautui kodinhoitohuoneeseen, josta vei takaovi ulos. Mariama syöksyi huoneen läpi, sysäsi takaoven selälleen ja harppasi takakuistille. Samalla kuului lähimmältä kadulta auton oven paukahdus, käynnistyvän auton ääni ja renkaiden ulvontaa.
Tommi tuli Mariaman ohi, loikkasi pitkillä koivillaan vaivattomasti kuistia ympäröivän lauta-aikan yli ja juoksi tielle, kurkotteli kaulaansa ja palasi päätään pudistellen kuistille.
– Joku henkilöauto, näytti toyota corollalta, mutta en ole varma. Ehditkö nähdä tyypin?
– En edes vilausta, Mariama huokaisi. – Olivia, mihin sä jäit?
Olivia ilmestyi sisältä otsa rypyssä.
– Mariama, muistatko sä, kun Pipu viimeksi syysloman alkamispäivänä tuli kouluun matkalaukun kanssa? Sen piti lähteä bussille heti viimeiseltä tunnilta.
– Joo. Miten niin?
– Sillä oli sellainen hieno pinkki matkalaukku. Se on poissa. Tai ei ole ainakaan vaatehuoneessa eikä makuuhuoneen kaapeissa. Ja kylppärissä on pengottu myös.
Kaikki kolme olivat hetken hiljaa.
– Eli Pipu on pakannut tavaroitaan, Tommi sanoi lopulta. – Mutta täällä oli joku kun me tultiin. Miten nämä kaksi liittyvät yhteen?
Tytöt pudistivat päitään. Tämä ei käynyt järkeen.
Kommentit
Oma kommentti