Reilu luokka -kilpailun kolmannessa osakilpailussa luotiin uutisia

Reilu luokka -kisan viimeisessä osakilpailussa otettiin mediakenttä haltuun ja luotiin Reilun luokan uutiset. Kilpailu oli niin kovatasoinen, että tuomaristo päätti jakaa ensimmäisen sijan kahdelle luokalle.

Lukkarin koulun 6a voitti jaetun ensimmäisen sijan.

Lukkarin koulun 6a voitti jaetun ensimmäisen sijan.

Koko syksyn Koululaisen toimitus on saanut nauttia hauskoista, oivaltavista ja tunteita herättävistä Reilu luokka 2021 -kilpailun osakilpailutöistä. Kuhunkin kolmeen osakilpailuun tuli noin 80 kisatyötä, mikä tarkoittaa, että tuhansia koululaisia ympäri Suomen on ollut miettimässä, miten oma luokka voisi olla reilumpi.

Kilpailun ensimmäisessä osakilpailussa luotiin luokalle maskotti, toisessa taas säännöt, joiden avulla uudet oppilaat pääsevät helpommin osaksi luokkaansa. Kolmannessa eli viimeisessä osakilpailussa tehtävänantona oli toteuttaa Reilun luokan uutiset.

Kolmas osakilpailu oli niin kovatasoinen, että raati päätyi jakamaan ensimmäisen palkinnon kahden luokan ja kahden hyvin erilaisen toteutuksen kesken.

Reilun luokan uutisia huumorilla

Ensimmäinen palkituista tulee Kittilästä. Lukkarin koulun 6a-luokan uutislähetys kertoo luokan leirikoulusta ja esimerkiksi verso-toiminnasta. Uutislähetys noudattaa perinteisten televisiouutisten rakennetta, mutta mukana on paljon huumoria ja mikä tärkeintä, reilun luokan henkeä.

Luokan oppilaat ottivat tiedon voitosta innokkaana vastaan.

– Hyvä me! oppilaat hurrasivat.

– Tämä ei ollut meille kauhean vaikea tehtävä, ja se onnistui hyvin, kun kaikki tekivät osansa.

Opettaja Kaisa Sirkiä kertoo, että uutisia oli tekemässä koko luokka. Lähetyksen tekeminen oli niin hauskaa, että uutisten kuvaamista kokeillaan luokassa varmasti uudestaankin.

Luokan oma media

Toinen ensipalkinto meni Eskon koulun vitosille eli Tilhille, joiden kilpailutyönä on Tilhien Sanomat -verkkomedia, tuttavallisemmin TS.

Eskon koulun vitoset jakoivat ensipalkinnon yhdessä Lukkarin koulun 6a-luokan kanssa.

Eskon koulun vitoset jakoivat ensipalkinnon yhdessä Lukkarin koulun 6a-luokan kanssa.

– Tehtävän tuoksinassa me piirsimme ja maalasimme, askartelimme ja nikkaroimme, videoimme ja valokuvasimme, animoimme ja editoimme, koodasimme ja greenscreenasimme sekä tietysti kirjoitimme uutisia Tilhi-luokan ja Eskon koulun syksyisestä menosta, opettaja Ohto Kokko kertoo.

Tuomaristo arvosti verkkomedian laajaa toteutusta ja sen paikallisväriä. Tilhien Sanomissa kerrotaan muun muassa koulun perustajasta eli mukana on yllätysuutinen 165 vuoden takaa. Tilhille meni myös ensimmäisen osakilpailun voitto Rouva Tilhi -maskotilla.

Kolmannen osakilpailun palkintona on Suomen Salibandyliiton lahjoittamat salibandyvarusteet luokalle. Ne matkaavat Kittilään Lukkarin koulun 6a-luokalle.

Toinen osa palkinnosta eli salibandymaajoukkuepelaajan vierailu luokassa ja liput salibandyn MM-kisoihin Helsinkiin menevät Eskon koulun vitosille Hausjärvelle.

Reilu luokka -kilpailun kolmannen osakilpailun kunniamaininnat

Kuutiset, Reilu luokka -kilpailun kunniamaininta

Ensimmäinen kunniamaininta menee Äänekoskelle, Koiviston koulun kuudennelle luokalle. Luokan kisatyönä on Kuutiset-lehti, jonka sivuilla on hauskoja vitsejä, kieli poskessa kirjoitettuja tekstejä sekä ihan oikeita uutisia luokan arjesta. Hauskana yksityiskohtana lehdestä tulee etsiä sinne piilotettuja Handu-käsidesipulloja.

Kätönlahden koulun luokkalehti

Toisen kunniamaininnan saa Kajaanin Kätönlahden koulun 5A-luokka. Luokkalehden nimeä kantavassa lehdessä on uutisia niin Kajaanista kuin Kätönlahden koulustakin. Erityisesti raati arvosti hienoja sarjakuvia ja sitä, että osa lehden uutisista on tehty englanniksi.

Kiitos kaikille!

Reilu luokka 2021 -kilpailu on nyt päättynyt. Kiitos upeista töistä, joissa luovuus ja reiluus kilvoittelivat ihan mielettömällä tavalla. Kisaan osallistui kymmeniä luokkia, emmekä valitettavasti pysty julkaisemaan kaikkia kisatöitä.

Koko kilpailun voittaja on nyt valittu ja voittajaluokalle on kerrottu hyvät uutiset. Päävoittaja kerrotaan Koululaisen seuraavassa numerossa, joka ilmestyy 12.1.2022.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti