Mitä tapahtuu jatkosarjan osassa 6? Se selviää vain lukemalla! Etkö ole lukenut edellisiä osia? Osa 1, osa 2, osa 3, osa 4 ja osa 5 ovat kaikki vielä luettavissa.
Luku 6
Seuraavana aamuna kun oppilaat valuivat tunnille, Mariama, Olivia ja Tommi kerääntyivät selittämään Suville, Merille ja Essille eilisillan tapahtumia. Suvi vilkaisi syrjäkarein Saraa kohti, mutta totesi tämän istahtaneen vanhalle paikalleen ja juttelevan Tarun kanssa jotakin. Pieni pettymys kirpaisi Suvin sisällä – heillä oli ollut eilen oikeasti mukavaa. No, Sara oli vissiin sitten vain palannut takaisin oikeiden kavereidensa luo eilisen lipsahduksen jälkeen. Mitäpä siitä. Suvi keskittyi kuuntelemaan eilisen tapahtumia.
– Aika mystistä, Essi totesi toisten lopetettua. – Mitä te teitte sitten?
– Laitettiin ovet lukkoon perässämme ja lähdettiin. Kyllä mä kerroin kotona asiasta, mutta isä oli sitä mieltä, että kun Pipu ei ole itse paikalla niin emme voi tietää, onko asunnosta kadonnut jotain tai oliko siellä yleensä joku kutsumaton vai ei. Eli siitä ei hänen mielestään kannattanut tehdä rikosilmoitusta, Tommi sanoi myrtyneenä.
– Kukkienkastelija nyt ei olisi ehkä kuitenkaan säikähtänyt ja juossut karkuun. Kyllä se jollain kummallisella asialla siellä oli, Meri sanoi.
– Oliko siellä kaikki näennäisesti paikoillaan? Siis telkkarit ja sellaiset, Essi kysyi.
– Oli telkku ainakin. Mutta en mä tiedä saisiko siitä muutenkaan paljoa jos sen varastaisi, sellainen pieni littutelkkari, ei mikään herkku, Olivia sanoi.
Keskustelu katkesi kun opettaja astui luokkaan. Suvi voihkaisi itsekseen nähdessään nilkin tympeän ilmeen. Ei, ei enää toista päivää tuon kanssa!
Mutta minkäs teit. Toinen koulupäivä nilkin kanssa meni sentään joten kuten, mutta jatkuva varuillaanolo alkoi väsyttää ainakin Suvia. Hän ei mahtanut sille mitään, että jännitti opettajan reaktioita ja äänen korottaminen ahdisti. Pipun ei tarvinnut huutaa saadakseen heidät hiljaisiksi tai ainakin hänen kanssaan suurin osa ajasta meni leppoisissa tunnelmissa. Nilkki tiuskahteli ja äyskähteli vähän joka suuntaan ikään kuin varmuuden vuoksi ja Suvista se oli väsyttävää.
Joten kuten päivä mateli ruokatuntiin saakka. Kun oppilaat valuivat ruokalaan, Suvi tunsi äkkiä nykäisyn hihassaan. Meri katsoi häneen vähän kalpeana.
– Suvi, mä unohdin mun insuliinikynän luokkaan.
Suvi nielaisi. Merin piti pistää itseään aina ennen ruokailun aloittamista ja hän unohti kynän hyvin harvoin.
– Heikottaako sua?
– Ei ainakaan vielä. Mutta tuletko sä mun kanssa niin haetaan se.
– Joo, totta kai.
Tytöt vilkaisivat automaattisesti opettajaa kohti, mutta Nilkki huitoi jossain edessäpäin ja eilisen sattumuksen jälkeen ei kummankaan tehnyt mieli sanoa Merin sairaudesta yhtään mitään. Sanomatta mitään kenellekään tytöt pujahtivat pois ruokalajonosta, livahtivat portaisiin ja lähtivät kipittämään yläkertaan.
Luokka oli tyhjillään ja Meri riensi saman tien oman pulpettinsa luo, etsi pistokynän ja kääntyi helpottuneena takaisin ovelle. Tytöt livahtivat käytävään ja olivat aikeissa suunnata takaisin ruokalaan, kun opettajanhuoneen kohdalla puoliavoimesta ovesta kuuluva ääni sai molemmat hätkähtämään.
– Mutta eihän kukaan voi tuolla tavalla kadota jäljettömiin!
Se oli matematiikanopettajan ääni. Samassa kuului rehtorin vastaus.
– Oli miten oli, Piia Malmivaaran olinpaikasta ei kenelläkään tunnu nyt olevan mitään tietoa eikä hän vastaa mihinkään yhteydenottopyyntöihin. Poliisista ilmoitettiin, että on liian varhaista katoamisilmoitukselle.
Suvi ja Meri vilkaisivat toisiaan. Sitten he painautuivat niin lähelle ovea kuin uskalsivat ja kuuntelivat henkeään pidätellen.
– Mutta mitä tässä sitten pitäisi tehdä? Odottaa vaan vai? Se oli matikanopen ääni edelleen. Sitten keskusteluun kuului liittyvän poikien liikunnanopettaja.
– Mutta mitenkäs tämä nyt menee, eikö tuo ole virkavirhe jos hän vain jättää ilmaantumatta? Se lienee riittävä syy jopa siihen, että työpaikka menee alta?
Suvi nielaisi ja katsoi Meriin silmät suurina. Ystävän silmät olivat samalla lailla lautasen kokoiset. Saisiko Pipu vielä potkut?
– Ei nyt kiirehditä asioiden edelle, rehtorin ääni yritti rauhoitella tilannetta. – On ihan mahdollista että opettaja Malmivaara vielä palaa eikä tässä ole mitään vahinkoa vielä tapahtunut. Mutta meidän täytyy löytää parempi sijainen luokalle, olemme saaneet jo nyt yhden valituksen oppilaan epäasiallisesta kohtelusta.
Merin poskille nousivat punoittavat läikät ja Suvi arvasi, että tämän äiti tai isä oli laittanut varmaan jotakin viestiä wilmaan.
– Ja tärkeintä on, että ette sano oppilaille mitään. Ei ole mitään syytä tehdä heitä levottomiksi.
Vähän myöhäistä, Suvi ajatteli hieman kiukkuisena.
– Onko Piian vanhempiin otettu yhteyttä, kuului puolestaan musiikinopettajan rauhallinen ääni kysyvän.
– Hänen äitiinsä kyllä. Muuta läheistä perhettä hänellä ei taida ollakaan, rehtori vastasi.
– Entäs se Piian sisko? Eikös hänestä ollut joskus juttua, hänellä ei ollut asiat menneet ihan putkeen.
– Se nyt ei kuulu tähän asiaan, rehtorin ääni jyrähti kireänä. – Opettaja Malmivaaran tavoittamiseksi on nyt tehty kaikki, mitä me voimme. Tällä haavaa meidän ei auta kuin odottaa.
Opettajanhuoneeseen laskeutui hiljaisuus. Suvi vilkaisi Meriin ja nyökkäsi päällään portaisiin. Mitään sanomatta tytöt hiipivät tiehensä ja kipittivät kiireen vilkkaa ruokalaan. Tästä täytyisi kertoa muille.
Ehdota meille, miten tarina jatkuu! Laita ideasi sähköpostitse osoitteeseen koululainen[a]otavamedia.fi.
Kommentit
Oma kommentti