Opettaja piti ympäristöopin tuntia alaluokkalaisille ja luennoi:
– Olen nyt maininnut muutamia kotieläimiä, kuten koiran, kissan, hevosen, lehmän, lempaan ja kanan. Mutta keksittekö vielä yhden ihan yleisen kotieläimen? Mikä on likainen, ryömii liejussa, eksyy naapurin puutarhan puolelle?
Pikku-Kalle hyppäsi innostuneena pystyyn ja huusi:
– Se olen minä!
Kunhan hyönteisten ja muiden pikkuötököiden syöminen yleistyy, niin mitä joudutaan tekemään?
– Erään lierolajin nimi on vaihdettava kastemadosta kastikemadoksi.
– Eläimiä, jotka imettävät poikasiaan, sanotaan nisäkkäiksi. Miksi voimme sanoa lintuja? kysyi opettaja.
– Munakkaiksi, ehdotti Pikku-Kalle.
Missä lehmät tuntevat olonsa tosi kotoisaksi?
– Muualla.
Lue myös: Koululaisten noloimmat tallimokat
Lue myös: Lukijoiden lemmikkimokat
Miksi hyttysistä tulisi hyviä opettajia?
– Ne tekevät pistokokeita.
– Ville, papukaija ei ole häkissä! Oletko nähnyt sitä? kysyi äiti huolestuneena.
– En, mutta huomasin juuri, että kissa on alkanut puhua.
– Mikä on kissasi nimi?
– Se on Miau.
– Onko todella?
– Niin se ainakin sanoo, kun siltä kysyy.
Blondi tuli ensimmäistä kertaa hevostalleille. Hän näki talikon ja kysyi tallinpitäjältä:
– Mikä tuo on?
– Se on talikko.
– Ai jaa, teidän hevoset syövät siis haarukalla.
– Mikä on maailman itserakkain eläin? kysyi Kalle.
– En tiedä, vastasi Ville.
– Lammas. Se hokee jatkuvasti, että ”Mää… Mää… Mää…”
Miksi dalmatialaiskoirilla on mustia pilkkuja valkoisella pohjalla?
– Jos niillä olisi mustia pilkkuja valkoisella pohjalla, niin niitä luultaisiin leopardeiksi.
Lue myös: Koululaisten pahimmat aprillipäivän mokat
Lähteet: Suomen parhaat vitsit (Gummerus 2015) ja Pikku-Kalle ja kaverit (Gummerus 2006)
Kommentit
Oma kommentti